Kokoelma: Raskausajan ravintolisät
Raskausaika on kehon kannalta vaativaa aikaa, jolloin vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve lisääntyy. On suositeltavaa, että kaikki odottavat äidit nauttivat D-vitamiinilisää läpi koko raskausajan, sekä foolihappoa juuri ennen raskautta ja sen alkuvaiheessa. Muiden ravintolisien käyttö tulisi perustua yksilölliseen tarpeeseen. Seuraavat vitamiinit ovat erityisen tärkeitä raskauden aikana:
-
Foolihappo: Tärkeä vitamiini varhaisessa raskaudessa, sillä se auttaa ehkäisemään sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriöitä. Foolihappoa suositellaan otettavaksi 400 µg vuorokaudessa jo suunnitellun raskauden alkuvaiheessa ja vähintään ensimmäisen raskauskolmanneksen ajan.
-
Rauta: Raskauden aikana veren määrä kasvaa ja raudan tarve lisääntyy. Rauta auttaa hemoglobiinin muodostumisessa ja hapen kuljetuksessa kehossa.
-
Kalsium: Kalsium on tärkeää sikiön luuston ja hampaiden kehitykselle. Raskauden aikana naisen on tärkeää saada riittävästi kalsiumia sekä itselleen että sikiön tarpeisiin.
-
D-vitamiini: D-vitamiini on välttämätön kalsiumin ja fosforin aineenvaihdunnalle, ja sillä on tärkeä rooli luuston kehityksessä. Raskauden aikana D-vitamiinin tarve kasvaa. D-vitamiinia suositellaan 10 µg vuorokaudessa kaikille raskaana oleville.
-
Jodi: Jodi on tärkeää äidin kilpirauhasen toiminnalle ja sikiön aivojen kehitykselle.
-
Omega-3-rasvahapot: Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä sikiön aivojen ja näkökyvyn kehitykselle.
On tärkeää muistaa, että vitamiineja ja kivennäisaineita saa parhaiten monipuolisesta ja terveellisestä ruokavaliosta, mutta raskauden aikana tietyt tarpeet saattavat kasvaa. Tästä syystä jotkin vitamiinit tai kivennäisaineet saattaa olla tarpeellisia ottaa lisäravinteena raskauden aikana, perustuen kuitenkin yksilölliseen tarpeeseen. On myös hyvä huomioida, ettei päällekkäisiä ravintolisiä, tai A-vitamiinia sisältäviä valmisteita tule käyttää raskaana ollessa.
-
VITATABS Folaatti 400 µg tabletti 60 kpl
Normaalihinta 8,91€Alennushinta 8,91€ Normaalihinta 30 pv alin hinta:Yksikköhinta / / -
SOLGAR Folaatti 400 μg (Metafolin®) 50 tabl
Normaalihinta 13,24€Alennushinta 13,24€ Normaalihinta 30 pv alin hinta: 15,58€Yksikköhinta / /Säästä 15% -
TERRANOVA Prenatal Multivitamin Complex 100 kaps
Normaalihinta 25,02€Alennushinta 25,02€ Normaalihinta 30 pv alin hinta: 29,43€Yksikköhinta / /Säästä 14% -
MINISUN Monivitamiini Mama tabletti 120 kpl
Normaalihinta 15,45€Alennushinta 15,45€ Normaalihinta 30 pv alin hinta:Yksikköhinta / / -
BlueIron Pregnancy 250 ml
Normaalihinta 15,77€Alennushinta 15,77€ Normaalihinta 30 pv alin hinta:Yksikköhinta / / -
Multi-tabs Fertility tabletti 30 kpl
Normaalihinta 7,36€Alennushinta 7,36€ Normaalihinta 30 pv alin hinta:Yksikköhinta / / -
SOLGAR Folaatti (Metafolin®) 1000 µg 60 tabl
Normaalihinta 25,22€Alennushinta 25,22€ Normaalihinta 30 pv alin hinta: 29,67€Yksikköhinta / /Säästä 14% -
Viridian Raskaus complex Veg 60 kaps
Normaalihinta 24,05€Alennushinta 24,05€ Normaalihinta 30 pv alin hinta:Yksikköhinta / / -
SOLGAR Prenatal Multivitamin 60 kaps
Normaalihinta 22,92€Alennushinta 22,92€ Normaalihinta 30 pv alin hinta: 26,97€Yksikköhinta / /Ei saatavilla
Mieltymyksiin liittyvät evästeet
Tunnistautuminen Suomi.fi-palvelun kautta vaatii mieltymyksiin liittyvien evästeiden käyttöä. Nämä evästeet mahdollistavat turvallisen tunnistautumisen.
Jatkamalla hyväksyt, että asetamme mieltymyksiin liittyvät evästeet laitteellesi.