Vitamiinit, kivennäisaineet ja lisäravinteet

Vitamiinit


Vitamiinit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat välttämättömiä kasvun, kehityksen ja terveyden ylläpitämisen kannalta. Yleensä elimistön vitamiinitarve tyydyttyy riittävän monipuolisella ravinnolla. D-vitamiinin riittämätön saanti on kuitenkin yleistä. Vitamiineja on vesiliukoisia (C- ja B-vitamiinit) sekä rasvaliukoisia (A-, D-, E- ja K-vitamiinit). Rasvaliukoiset vitamiinit varastoituvat maksaan, josta elimistö voi valjastaa ne käyttöönsä vitamiinin puutteen ilmaantuessa. Vesiliukoiset vitamiinit poistuvat virtsan mukana eli elimistö ei varastoi niitä.
A-vitamiini säätelee erityisesti nopeasti kasvavien solujen kasvua ja erilaistumista. Sen tehtävänä on mm. huolehtia ihon ja limakalvojen toiminnasta ja uusiutumisesta sekä edistää luuston kasvua. Lisäksi A-vitamiini vaikuttaa hämäränäköön, normaaliin immuunivasteen kehittymiseen sekä ja suvunjatkamiskykyyn.
B-vitamiinit vaikuttavat mielialaan ja jaksamiseen, sillä niillä on tärkeä rooli energia-aineenvaihdunnassa. Niiden puutos näkyy usein väsymyksenä. B-vitamiinit vahvistavat hermostoa ja lihaksia. Ne ovat tärkeitä soluntuotannossa sekä hiusten, ihon ja kynsien hyvinvoinnille.
C-vitamiini on antioksidanttivitamiini, joka on välttämätön kehon terveydelle ja on erityisen tärkeä ihon terveydelle. C-vitamiini tunnetaan myös askorbiinihappona.
D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin ja fosforin imeytymiseen ja hyväksikäyttöön. Se on välttämätöntä luiden ja hampaiden kasvulle, kehittymiselle sekä lapsilla että aikuisilla.
E-vitamiinilla on tärkeä merkitys soluhengityksessä, jota tapahtuu kaikissa lihaksissa, erityisesti luurankolihaksissa ja sydänlihaksessa. E-vitamiinin ansiosta nämä lihakset ja niihin liittyvät hermot toimivat vähemmällä hapella, joka lisää lihasvoimaa ja kestävyyttä.
K-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka on tärkeä veren hyytymisen kannalta. K-vitamiini säätelee elimistössä sellaisten proteiinien muodostusta, jotka voivat sitoa kalsiumia.
Vitamiineja on saatavilla monivitamiinivalmisteina (multi-tabs, multi-vita) sekä yksittäisvitaaminivalmisteina (mini-sun, d-max, APTEEKKI-sarjan valmisteet).

Kivennäisaineet


Kivennäisaineet ovat ravinnosta saatavia alkuaineita, jotka ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Ne jaotellaan kahteen ryhmään sen mukaan, kuinka suuria määriä elimistö niitä tarvitsee. Mikrokivennäisaineet eli hivenaineet ovat aineita, joiden päivittäistarve on pieni. Niitä ovat esimerkiksi kromi, mangaani, rauta ja seleeni. Makrokivennäisaineista puhutaan, kun kivennäisaineen päivittäistarve on yli 100 milligrammaa päivässä. Makrokivennäisaineisiin lukeutuvat muun muassa kalsium, magnesium, natrium ja kalium.

Lisäravinteet


Nykypäivänä ihmiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota omaan terveyteensä. Koska työ saattaa usein olla kiireistä ja stressaavaa, ei aina ehdi syödä oikein. Lisäravinteet auttavat saamaan lisää energiaa ja ravintoa. Lisäravinteet eivät kuitenkaan korvaa normaalia ruokaa.
20,04 €
16,03 €
Säästät 4,01 €
MULTIVITA PLUS MONIVITAMIINI (1 × 30tabl)

Multivita Plus on monivitamiini- ja hivenainevalmiste aikuisille. Valmisteessa on erityisesti A-vitamiinia, foolihappoa ja magnesiumia.

Katso tuotteen tiedot
5,03 €
MULTIVITA PLUS MONIVITAMIINI (1 × 100tabl)

Multivita Plus on monivitamiini- ja hivenainevalmiste aikuisten tarpeisiin. Valmisteessa on erityisesti A-vitamiinia, foolihappoa ja magnesiumia ikääntyvän elimistön tarpeisiin.

Katso tuotteen tiedot
12,64 €
MULTIVITA PLUS MONIVITAMIINI (1 × 200tabl)
Tarjous

Multivita Plus on monivitamiini- ja hivenainevalmiste aikuisten tarpeisiin. Valmisteessa on erityisesti A-vitamiinia, foolihappoa ja magnesiumia ikääntyvän elimistön tarpeisiin.

Katso tuotteen tiedot
21,98 €
17,58 €
Säästät 4,40 €
MULTIVITA PORE MONIVITAMIINI (1 × 15poretabl)

Yhdessä poretabletissa on 16 vitamiinia ja hivenainetta. Kun liuotat sen lasilliseen vettä, saat vitamiinijuoman, jossa on raikas hedelmäinen maku.

Katso tuotteen tiedot
6,33 €
MULTIVITA PORE MONIVITAMIINI (1 × 45poretabl)

Yhdessä poretabletissa on 16 vitamiinia ja hivenainetta. Kun liuotat sen lasilliseen vettä, saat vitamiinijuoman, jossa on raikas hedelmäinen maku.

Katso tuotteen tiedot
14,03 €
9,19 €
Musta Aurinko Vahva D3 50 mikrog (1 × 90tabl)

Salmiakin makuinen vahva D-vitamiinipurutabletti.

Katso tuotteen tiedot
13,27 €
NEUROBION FORTE (1 × 20fol)

Neurobion forte-valmistetta käytetään B-ryhmän vitamiinien puutoksen ehkäisyyn ja hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
7,01 €
NEUROBION FORTE (1 × 100kpl)

Neurobion forte-valmistetta käytetään B-ryhmän vitamiinien puutoksen ehkäisyyn ja hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
19,40 €
NEUROGLANDIN FORTE (1 × 36kaps)

Pellavansiemenöljyä, fosfolipidejä ja E-vitamiinia sisältävä ravintolisä.

Katso tuotteen tiedot
29,91 €
NEUROMAX FORTE (1 × 30kpl)

Valmistetta käytetään B-vitamiinien puutostilojen ehkäisyyn ja hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
7,17 €
NEUROMAX FORTE (1 × 50kpl)

Valmistetta käytetään B-vitamiinien puutostilojen ehkäisyyn ja hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
11,23 €
NEUROMAX FORTE (1 × 100kpl)

Valmistetta käytetään B-vitamiinien puutostilojen ehkäisyyn ja hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
20,97 €
NEUROWAY (1 × 14pussia)

Heraproteiinia, eläinlesitiiniä (neurolipidi), kolekalsiferolia, askorbiinihappoa, alfatokoferolia ja vaniljaa sisältävä valmiste.

Katso tuotteen tiedot
50,72 €
NivelActive (1 × 60tabl)

NivelActive on NEM- (Natural Eggshell Membrane), Boswellia serrata-, pirunkynsi- ja mangaanitabletti. Ei sisällä gluteenia, sokeria, hiivaa, laktoosia, kalaa eikä äyriäisiä.

Katso tuotteen tiedot
25,31 €
NivelActive (1 × 120tabl)

NivelActive on NEM- (Natural Eggshell Membrane), Boswellia serrata-, pirunkynsi- ja mangaanitabletti. Ei sisällä gluteenia, sokeria, hiivaa, laktoosia, kalaa eikä äyriäisiä.

Katso tuotteen tiedot
41,70 €
NIVELMIX 1000+ (20 TABL)

NivelMix 1000+ – Tasapainoinen valmiste nivelten hyvinvoinnille. Laktoositon-Hiivaton-Gluteiiniton.

Katso tuotteen tiedot
25,06 €
NIVELMIX 1000+ (1 × 50tabl)

NivelMix 1000+ – Tasapainoinen valmiste nivelten hyvinvoinnille. Laktoositon-Hiivaton-Gluteiiniton.

Katso tuotteen tiedot
40,65 €
Nivelteho kaps (1 × 60kpl)

Nivelteho on kuuden aktiiviaineen yhdistelmä nivelten hyvinvointiin. Laktoositon, gluteeniton, hiivaton, makeuttamaton, sokeriton

Katso tuotteen tiedot
22,36 €
Nivelteho kaps (1 × 120kpl)

Nivelteho on kuuden aktiiviaineen yhdistelmä nivelten hyvinvointiin. Laktoositon, gluteeniton, hiivaton, makeuttamaton, sokeriton

Katso tuotteen tiedot
33,43 €
NordicHealth Boost B12-vitamiinisuusuihke (1 × 25ml)

Vahva ja hyvin imeytyvä B12 vitamiinisuihke. Valmisteen B12-vitamiini metyylikobalamiinimuodossa.

Katso tuotteen tiedot
29,47 €
NordicHealth Dlux Junior D3-vitamiinisuusuihke (1 × 15ml)

Helppo ja hauska tapa ottaa vitamiinit!D-vitamiini on hyväksi vastustuskyvylle sekä luiden ja hampaiden terveydelle. Dlux Junior on helppo ja kätevä ...

Katso tuotteen tiedot
15,07 €
NordicHealth Dlux K2+D3-vitamiinisuusuihke (1 × 12ml)

Suun limakalvolta imeytyvä K2+D3-vitamiinisuusuihke. Raikkaan piparmintun makuinen.  Päiväannos (3 suihkausta) sisältää 75 mcg posken limakalvolta erinomaisesti imeytyvää D3-vitamiinia ja 75 ...

Katso tuotteen tiedot
24,31 €
NordicHealth Dlux Raskaana vitamiinisuusuihke (1 × 25ml)

Kätevä käyttää, ei ikävää pillereiden nielemistä. Sopii käytettäväksi jo raskautta suunniteltaessa. Dlux Raskaana sisältää D3-vitamiinia, foolihappoa sekä K-, B12- ja ...

Katso tuotteen tiedot
24,54 €
NordicHealth Dlux Vauva D3-vitamiinisuusuihke 10 mikrog (1 × 15ml)

Dlux Vauva D-vitamiinisuusuihke vauvoille ja pienille lapsille.Ei sisällä keinotekoisia lisäaineita.Sopii kasvissyöjille.

Katso tuotteen tiedot
15,07 €
NordicHealth Dlux1000 D3-vitamiinisuusuihke (1 × 15ml)

Dlux D3-vitamiinisuihke on D3-vitamiinivalmiste joka imeytyy suun limakalvolta verenkiertoon.

Katso tuotteen tiedot
15,66 €
24,54 €
NordicHealth Extra Vahva Magnesium Geeli (1 × 150ml)

Lihaskrampit – Lihasten palautuminen - Suonenveto Erittäin miellyttävän tuntuinen iholla! Helpottaa lihasjännitystä ja -kramppeja sekä edistää lihasten palautumista ja normaalia, ...

Katso tuotteen tiedot
27,47 €
NordicHealth Kalkki + Magnesiumvoide (1 × 180ml)

Tehokas tapa tukea luiden terveyttä. 1:1 Sekoitus magnesiumia ja kalsiumia, kehitetty tukemaan luiden ja ihon terveyttä.

Katso tuotteen tiedot
25,40 €