Vitamiinit, kivennäisaineet ja lisäravinteet

Vitamiinit


Vitamiinit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat välttämättömiä kasvun, kehityksen ja terveyden ylläpitämisen kannalta. Yleensä elimistön vitamiinitarve tyydyttyy riittävän monipuolisella ravinnolla. D-vitamiinin riittämätön saanti on kuitenkin yleistä. Vitamiineja on vesiliukoisia (C- ja B-vitamiinit) sekä rasvaliukoisia (A-, D-, E- ja K-vitamiinit). Rasvaliukoiset vitamiinit varastoituvat maksaan, josta elimistö voi valjastaa ne käyttöönsä vitamiinin puutteen ilmaantuessa. Vesiliukoiset vitamiinit poistuvat virtsan mukana eli elimistö ei varastoi niitä.
A-vitamiini säätelee erityisesti nopeasti kasvavien solujen kasvua ja erilaistumista. Sen tehtävänä on mm. huolehtia ihon ja limakalvojen toiminnasta ja uusiutumisesta sekä edistää luuston kasvua. Lisäksi A-vitamiini vaikuttaa hämäränäköön, normaaliin immuunivasteen kehittymiseen sekä ja suvunjatkamiskykyyn.
B-vitamiinit vaikuttavat mielialaan ja jaksamiseen, sillä niillä on tärkeä rooli energia-aineenvaihdunnassa. Niiden puutos näkyy usein väsymyksenä. B-vitamiinit vahvistavat hermostoa ja lihaksia. Ne ovat tärkeitä soluntuotannossa sekä hiusten, ihon ja kynsien hyvinvoinnille.
C-vitamiini on antioksidanttivitamiini, joka on välttämätön kehon terveydelle ja on erityisen tärkeä ihon terveydelle. C-vitamiini tunnetaan myös askorbiinihappona.
D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin ja fosforin imeytymiseen ja hyväksikäyttöön. Se on välttämätöntä luiden ja hampaiden kasvulle, kehittymiselle sekä lapsilla että aikuisilla.
E-vitamiinilla on tärkeä merkitys soluhengityksessä, jota tapahtuu kaikissa lihaksissa, erityisesti luurankolihaksissa ja sydänlihaksessa. E-vitamiinin ansiosta nämä lihakset ja niihin liittyvät hermot toimivat vähemmällä hapella, joka lisää lihasvoimaa ja kestävyyttä.
K-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka on tärkeä veren hyytymisen kannalta. K-vitamiini säätelee elimistössä sellaisten proteiinien muodostusta, jotka voivat sitoa kalsiumia.
Vitamiineja on saatavilla monivitamiinivalmisteina (multi-tabs, multi-vita) sekä yksittäisvitaaminivalmisteina (mini-sun, d-max, APTEEKKI-sarjan valmisteet).

Kivennäisaineet


Kivennäisaineet ovat ravinnosta saatavia alkuaineita, jotka ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Ne jaotellaan kahteen ryhmään sen mukaan, kuinka suuria määriä elimistö niitä tarvitsee. Mikrokivennäisaineet eli hivenaineet ovat aineita, joiden päivittäistarve on pieni. Niitä ovat esimerkiksi kromi, mangaani, rauta ja seleeni. Makrokivennäisaineista puhutaan, kun kivennäisaineen päivittäistarve on yli 100 milligrammaa päivässä. Makrokivennäisaineisiin lukeutuvat muun muassa kalsium, magnesium, natrium ja kalium.

Lisäravinteet


Nykypäivänä ihmiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota omaan terveyteensä. Koska työ saattaa usein olla kiireistä ja stressaavaa, ei aina ehdi syödä oikein. Lisäravinteet auttavat saamaan lisää energiaa ja ravintoa. Lisäravinteet eivät kuitenkaan korvaa normaalia ruokaa.
FinCollagen Power&Fit lihaksille (1 × 450g)

FinCollagen Power and Fit sisältää kliinisesti tutkittua bioaktiivista kollageeniproteiinia lihaksille ja luustolle*. Edistää lihasmassan kasvua sekä auttaa ylläpitämään lihaksia ja ...

Katso tuotteen tiedot
35,26 €
FinCollagen Power&Fit lihaksille (1 × 900g)

Sisältää kliinisesti tutkittua bioaktiivista kollageeniproteiinia lihaksille ja luustolle*. Edistää lihasmassan kasvua sekä auttaa ylläpitämään lihaksia ja normaalia luustoa.

Katso tuotteen tiedot
57,54 €
FOLIREN 400 MIKROG (1 × 100tabl)

Foliren on foolihappoa sisältävä laktoositon ja gluteeniton nieltävä tabletti.

Katso tuotteen tiedot
8,84 €
FOSFOKOLIINI TABLETTI (150 TABL / 60 G)

Erikoislesitiinivalmistetta ja mangaania sisältävä ravintolisä.

Katso tuotteen tiedot
12,37 €
FOSFOSER MEMORY (90 KAPS / 87 G)

Ravintolisä, jonka vaikuttavana aineena on fosfatildyseriini.

Katso tuotteen tiedot
51,28 €
FOSFOSER MEMORY (45 KAPS / 44 G)

Ravintolisä, jonka vaikuttavana aineena on fosfatildyseriini.

Katso tuotteen tiedot
29,62 €
Fructolax Helpotus hedelmä- ja kuitutabletti (1 × 15kpl)

Helppokäyttöinen hedelmä- ja kuitutabletti tukemaan säännöllistä suolentoimintaa luonnollisesti ja hellävaraisesti mutta silti tehokkaasti.

Katso tuotteen tiedot
11,41 €
Fructolax Helpotus kuutio hedelmä ja kuitu (1 × 12kpl)

Hedelmä- ja kuitutiiviste helpottamaan suolentoimintaa luonnollisesti ja hellävaraisesti mutta silti tehokkaasti.

Katso tuotteen tiedot
11,41 €
Fructolax Helpotus kuutio hedelmä ja kuitu (1 × 24kpl)

Hedelmä- ja kuitutiiviste helpottamaan suolentoimintaa luonnollisesti ja hellävaraisesti mutta silti tehokkaasti.

Katso tuotteen tiedot
19,53 €
Fructolax Helpotus tabl hedelmä ja kuitu (1 × 30kpl)

Fructolax on helppokäyttöinen hedelmä- ja kuitutabletti tukemaan säännöllistä suolentoimintaa luonnollisesti ja hellävaraisesti mutta silti tehokkaasti.

Katso tuotteen tiedot
19,53 €
Gastronel+ kaps maitohappobakteerivalmiste (1 × 60kpl)
Tarjous

Maitohappobakteeri-inuliini-B-vitamiinivalmiste suoliston hyvinvointiin.

Katso tuotteen tiedot
26,47 €
15,88 €
Säästät 10,59 €
Genumex (1 × 30kaps)

Ravintolisä nivelille. Tuote on ravintolisä ja sisältää tieteellisesti tutkittua, nivelille tarkoitettua kollageenia ja C-vitamiinia.

Katso tuotteen tiedot
21,16 €
Genumex (1 × 90kaps)

Ravintolisä nivelille. Tuote on ravintolisä ja sisältää tieteellisesti tutkittua, nivelille tarkoitettua kollageenia ja C-vitamiinia.

Katso tuotteen tiedot
43,43 €
30,95 €
GLUKOSAMIINI ACTIVE (120 TABL)

Glukosamiinivalmiste, joka sisältää myös kondroitiinisulfaattia ja C-vitamiinia.

Katso tuotteen tiedot
36,10 €
27,10 €
GLUKOSAMIINI STRONG (120 TABL)
Tarjous

Vahva, kasvipohjainen glukosamiinivalmiste sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
20,37 €
16,50 €
Säästät 3,87 €
GLUKOSAMIINI STRONG 800 MG (60 TABL)

Vahva, kasvipohjainen glukosamiinivalmiste, joka sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
11,14 €
GLUKOSAMIINI STRONG 800 MG (180 TABL)

Vahva, kasvipohjainen glukosamiinivalmiste, joka sopii myös vegaaneille.

Katso tuotteen tiedot
27,84 €
GREEN KAPSELIT (1 × 100kpl)

Vehnänorasmehu-spirulina-chlorella -ravintolisä.

Katso tuotteen tiedot
31,81 €
GREIPPIÖLJYKAPSELIT (1 × 60kaps)

Greippiöljyä kasviperäisessä kapselissa.

Katso tuotteen tiedot
21,62 €
HAINRUSTO-VIHERSIMPUKKA (1 × 80kaps)

Ravintolisä, joka sisältää hainrustoa ja vihersimpukkaa.

Katso tuotteen tiedot
25,54 €
HAINRUSTO-VIHERSIMPUKKA (1 × 160kaps)

Ravintolisä, joka sisältää hainrustoa ja vihersimpukkaa.

Katso tuotteen tiedot
42,80 €
HELEIN ANTI-AGING PREMIUM (1 × 60kaps)

A-vitamiinia sisältävä ravintolisä. Ikäsuositus 40+. Maidoton ja laktoositon.

Katso tuotteen tiedot
27,66 €
HELEIN BIOTIN + (1 × 60tabl)

Ravintolisä, joka sisältää C-vitamiinia, biotiinia, sinkkiä ja kysteiiniä. Ei sisällä gluteenipitoisen viljan ainesosia. Latoositon, maidoton ja liivatteeton.

Katso tuotteen tiedot
16,15 €
HELEIN SKIN, HAIR & NAILS (1 × 60tabl)

Monipuolinen ravintolisä, jossa on biotiinia. Ei sisällä gluteenipitoisen viljan ainesosia. Laktoositon, maidoton ja liivatteeton. Ei elänperäisiä ainesosia.

Katso tuotteen tiedot
18,38 €
HELEIN STRONG COLLAGEN (1 × 90tabl)

Helein Strong Collagen on kollageenia sisältävä ravintolisä. Ei sisällä gluteenipitoisen viljan ainesosia. Laktoositon ja maidoton.

Katso tuotteen tiedot
18,37 €
HERUKANSYDÄN-TYRNI (1 × 180kaps)

Mustaherukansiemen- ja tyrniöljystä valmistettu ravintolisä.

Katso tuotteen tiedot
48,72 €
Iho Omega Mustaherukansiemenöljy (1 × 60kaps)

Iho Omega (ent.Ribesin) kapselit sisältävät mustaherukansiemenöljyä.

Katso tuotteen tiedot
19,48 €
Iho Omega Mustaherukansiemenöljy (1 × 150kaps)

Iho Omega (ent.Ribesin) kapselit sisältävät mustaherukansiemenöljyä.

Katso tuotteen tiedot
42,88 €