Vitamiinit, maitohappobakteerit ja muut ravintolisät

Vitamiinit


Vitamiinit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat välttämättömiä kasvun, kehityksen ja terveyden ylläpitämisen kannalta. Yleensä elimistön vitamiinitarve tyydyttyy riittävän monipuolisella ravinnolla. D-vitamiinin riittämätön saanti on kuitenkin yleistä. Vitamiineja on vesiliukoisia (C- ja B-vitamiinit) sekä rasvaliukoisia (A-, D-, E- ja K-vitamiinit). Rasvaliukoiset vitamiinit varastoituvat maksaan, josta elimistö voi valjastaa ne käyttöönsä vitamiinin puutteen ilmaantuessa. Vesiliukoiset vitamiinit poistuvat virtsan mukana eli elimistö ei varastoi niitä.
A-vitamiini säätelee erityisesti nopeasti kasvavien solujen kasvua ja erilaistumista. Sen tehtävänä on mm. huolehtia ihon ja limakalvojen toiminnasta ja uusiutumisesta sekä edistää luuston kasvua. Lisäksi A-vitamiini vaikuttaa hämäränäköön, normaaliin immuunivasteen kehittymiseen sekä ja suvunjatkamiskykyyn.
B-vitamiinit vaikuttavat mielialaan ja jaksamiseen, sillä niillä on tärkeä rooli energia-aineenvaihdunnassa. Niiden puutos näkyy usein väsymyksenä. B-vitamiinit vahvistavat hermostoa ja lihaksia. Ne ovat tärkeitä soluntuotannossa sekä hiusten, ihon ja kynsien hyvinvoinnille.
C-vitamiini on antioksidanttivitamiini, joka on välttämätön kehon terveydelle ja on erityisen tärkeä ihon terveydelle. C-vitamiini tunnetaan myös askorbiinihappona.
D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin ja fosforin imeytymiseen ja hyväksikäyttöön. Se on välttämätöntä luiden ja hampaiden kasvulle, kehittymiselle sekä lapsilla että aikuisilla.
E-vitamiinilla on tärkeä merkitys soluhengityksessä, jota tapahtuu kaikissa lihaksissa, erityisesti luurankolihaksissa ja sydänlihaksessa. E-vitamiinin ansiosta nämä lihakset ja niihin liittyvät hermot toimivat vähemmällä hapella, joka lisää lihasvoimaa ja kestävyyttä.
K-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka on tärkeä veren hyytymisen kannalta. K-vitamiini säätelee elimistössä sellaisten proteiinien muodostusta, jotka voivat sitoa kalsiumia.
Vitamiineja on saatavilla monivitamiinivalmisteina (multi-tabs, multi-vita) sekä yksittäisvitaaminivalmisteina (mini-sun, d-max, APTEEKKI-sarjan valmisteet).

Kivennäisaineet


Kivennäisaineet ovat ravinnosta saatavia alkuaineita, jotka ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Ne jaotellaan kahteen ryhmään sen mukaan, kuinka suuria määriä elimistö niitä tarvitsee. Mikrokivennäisaineet eli hivenaineet ovat aineita, joiden päivittäistarve on pieni. Niitä ovat esimerkiksi kromi, mangaani, rauta ja seleeni. Makrokivennäisaineista puhutaan, kun kivennäisaineen päivittäistarve on yli 100 milligrammaa päivässä. Makrokivennäisaineisiin lukeutuvat muun muassa kalsium, magnesium, natrium ja kalium.

Lisäravinteet


Nykypäivänä ihmiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota omaan terveyteensä. Koska työ saattaa usein olla kiireistä ja stressaavaa, ei aina ehdi syödä oikein. Lisäravinteet auttavat saamaan lisää energiaa ja ravintoa. Lisäravinteet eivät kuitenkaan korvaa normaalia ruokaa.
SiderAL FORTE 30mg (1 × 20kaps)

SiderAL® FORTE on uuden sukupolven rautalisä, joka sisältää sukrosomiaalista rautaa (Sucrosomial®Iron) ja C-vitamiinia. Sukrosomiaalisessa raudassa itse rautamolekyyli on suojattu kahdella ...

Katso tuotteen tiedot
23,22 €
SiderAL Folic 30mg (1 × 20pss)

SiderAL® Folic 30 mg on uuden sukupolven rautalisä, joka sisältää sukrosomiaalista rautaa (Sucrosomial® Iron), foolihappoa ja B6-, B12-, D3- ja ...

Katso tuotteen tiedot
23,22 €
Seleq (1 × 60tabl)

SeleQ® L-selenometioniinitabletit Ravintolisä Orgaanista seleeniä 100 µg/tabletti Laktoositon, hiivaton, makeuttamaton, gluteeniton ja vegaaninen

Katso tuotteen tiedot
10,42 €
SelenoPrecise 100 mikrog (1 × 60tabl)

SelenoPrecise® - seleeniä orgaanisessa muodossa Alkuperäinen Tanskassa tuotettu seleenivalmiste Jokainen tabletti sisältää 100 µg hyvin dokumentoitua ja patentoitua SelenoPrecise® -seleenihiivaa ...

Katso tuotteen tiedot
10,35 €
SELENOPRECISE 100 MIKROG (1 × 60tabl)

SelenoPrecise® - seleeniä orgaanisessa muodossa Alkuperäinen Tanskassa tuotettu seleenivalmiste Jokainen tabletti sisältää 100 µg hyvin dokumentoitua ja patentoitua SelenoPrecise® -seleenihiivaa ...

Katso tuotteen tiedot
10,35 €
SEKURE (1 × 60tabl)

Natriumseleniitin, kurkumiinin ja resveratrolin yhdiste.

Katso tuotteen tiedot
21,74 €
SEDONIUM (1 × 50fol)

Sedonium on kasvirohdosvalmiste, jonka vaikuttava aine on valeriaana eli rohtovirmajuuri. Sitä käytetään tilapäisiin lieviin jännitystiloihin sekä tilapäisiin unensaantivaikeuksiin.

Katso tuotteen tiedot
15,98 €
Sedix tabletti 200 mg R31589 FI (1 × 28fol)

Sedix on rekisteröity perinteinen kasvirohdosvalmiste, joka sisältää kuivattua kärsimyskukkauutetta (Passiflora incarnata L.). Sedix on tarkoitettu lievittämään lievän henkisen stressin oireita, ...

Katso tuotteen tiedot
14,12 €
SALUS MAGNESIUM (250 ML)

Salus Magnesium on nestemäinen magnesiumvalmiste.

Katso tuotteen tiedot
14,33 €
14,89 €
Rikas Oluthiivahiutale (1 × 110g)

Rikas Oluthiivahiutale sisältää runsaasti luonnollisia ravintoaineita: hyvää proteiinia, B-vitamiineja, foolihappoa ja sinkkiä.

Katso tuotteen tiedot
6,40 €
RETAFER 50 mg (1 × 100kpl)

Retafer-depottabletteja käytetään raudanpuuteanemian ehkäisyyn ja hoitoon. Tabletti sisältää myös raudan imeytymistä tehostavaa C-vitamiinia. Kaikki Retafer tuotteet sopivat myös vegaaneille. Suomessa ...

Katso tuotteen tiedot
16,12 €
RETAFER 100 mg (1 × 30fol)

Retafer-depottabletteja käytetään raudanpuuteanemian ehkäisyyn ja hoitoon. Tabletti sisältää myös raudan imeytymistä tehostavaa C-vitamiinia. Kaikki Retafer tuotteet sopivat myös vegaaneille. Suomessa ...

Katso tuotteen tiedot
8,06 €
RETAFER 100 mg (1 × 100fol)

Retafer-depottabletteja käytetään raudanpuuteanemian ehkäisyyn ja hoitoon. Tabletti sisältää myös raudan imeytymistä tehostavaa C-vitamiinia. Kaikki Retafer tuotteet sopivat myös vegaaneille. Suomessa ...

Katso tuotteen tiedot
20,17 €
RETAFER 100 mg (1 × 300kpl)

Retafer-depottabletteja käytetään raudanpuuteanemian ehkäisyyn ja hoitoon. Tabletti sisältää myös raudan imeytymistä tehostavaa C-vitamiinia. Kaikki Retafer tuotteet sopivat myös vegaaneille. Suomessa ...

Katso tuotteen tiedot
49,31 €
REMASAN OSTERIVINOKASKAPSELI (120 KAPS / 30 G)

Ravintolisä, joka sisältää erikoisviljeltyä osterivinokaskantaa.

Katso tuotteen tiedot
20,84 €
Relaxor Forte (1 × 60tabl)

RAVINTOLISÄ         RELAXOR FORTE KÄRSIMYSKUKKAUUTETABLETTI Auttaa keskittymään Imeskeltävä Vahva ja nopeatehoinen Rento olo - varmuutta uusiin tilanteisiin

Katso tuotteen tiedot
12,80 €
RELA TABS STRAWBERRY KUURI (1 × 10purutabl)

Rela Tabs mansikka on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä mansikanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
6,12 €
RELA TABS STRAWBERRY (1 × 30purutabl)

Rela Tabs mansikka on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä mansikanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
14,18 €
RELA TABS STRAWBERRY (1 × 60purutabl)

Rela Tabs mansikka on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä mansikanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
24,93 €
RELA TABS STRAWBERRY (1 × 90purutabl)

Rela Tabs mansikka on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä mansikanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
33,48 €
RELA TABS RAIKAS OMENA (1 × 30purutabl)

Rela Tabs Raikas omena on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä omenanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
14,18 €
RELA TABS RAIKAS OMENA (1 × 90purutabl)

Rela Tabs Raikas omena on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä omenanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
33,48 €
Rela tabs Mild Lemon (1 × 10purutabl)

Rela Tabs Mieto sitruuna on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä sitruunanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
6,12 €
Rela tabs Mild Lemon (1 × 30purutabl)

Rela Tabs Mieto sitruuna on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä sitruunanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
14,18 €
Rela tabs Mild Lemon (1 × 60purutabl)

Rela Tabs Mieto sitruuna on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä sitruunanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
24,93 €
Rela tabs Mild Lemon (1 × 90purutabl)

Rela Tabs Mieto sitruuna on Lactobacillus reuteri Protectis® -maitohappobakteeria sisältävä sitruunanmakuinen purutabletti. Rela Tabs sopii päivittäiseen käyttöön kaikenikäisille.

Katso tuotteen tiedot
33,48 €
RELA TABS APPELSIINI +D3 10 MIKROG (1 × 30purutabl)

Relatabs + D3- vitamiini on tehokas maitohappobakteerivalmiste, johon on lisätty D3-vitamiinia.

Katso tuotteen tiedot
14,19 €
RELA TABS APPELSIINI +D3 10 MIKROG (1 × 90purutabl)

Relatabs + D3- vitamiini on tehokas maitohappobakteerivalmiste, johon on lisätty D3-vitamiinia.

Katso tuotteen tiedot
33,48 €
Rela juomajauhe (1 × 7pss)

Kliininen ravintovalmiste, joka sisältää Lactobacillus reuteri Protectis -maitohappobakteeria.

Katso tuotteen tiedot
14,76 €