Vitamiinit, maitohappobakteerit ja muut ravintolisät

Vitamiinit

Vitamiinit ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka ovat välttämättömiä kasvun, kehityksen ja terveyden ylläpitämisen kannalta. Yleensä elimistön vitamiinitarve tyydyttyy riittävän monipuolisella ravinnolla. D-vitamiinin riittämätön saanti on kuitenkin yleistä. Vitamiineja on vesiliukoisia (C- ja B-vitamiinit) sekä rasvaliukoisia (A-, D-, E- ja K-vitamiinit). Rasvaliukoiset vitamiinit varastoituvat maksaan, josta elimistö voi valjastaa ne käyttöönsä vitamiinin puutteen ilmaantuessa. Vesiliukoiset vitamiinit poistuvat virtsan mukana eli elimistö ei varastoi niitä.
A-vitamiini säätelee erityisesti nopeasti kasvavien solujen kasvua ja erilaistumista. Sen tehtävänä on mm. huolehtia ihon ja limakalvojen toiminnasta ja uusiutumisesta sekä edistää luuston kasvua. Lisäksi A-vitamiini vaikuttaa hämäränäköön, normaaliin immuunivasteen kehittymiseen sekä ja suvunjatkamiskykyyn.
B-vitamiinit vaikuttavat mielialaan ja jaksamiseen, sillä niillä on tärkeä rooli energia-aineenvaihdunnassa. Niiden puutos näkyy usein väsymyksenä. B-vitamiinit vahvistavat hermostoa ja lihaksia. Ne ovat tärkeitä soluntuotannossa sekä hiusten, ihon ja kynsien hyvinvoinnille.
C-vitamiini on antioksidanttivitamiini, joka on välttämätön kehon terveydelle ja on erityisen tärkeä ihon terveydelle. C-vitamiini tunnetaan myös askorbiinihappona.
D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin ja fosforin imeytymiseen ja hyväksikäyttöön. Se on välttämätöntä luiden ja hampaiden kasvulle, kehittymiselle sekä lapsilla että aikuisilla.
E-vitamiinilla on tärkeä merkitys soluhengityksessä, jota tapahtuu kaikissa lihaksissa, erityisesti luurankolihaksissa ja sydänlihaksessa. E-vitamiinin ansiosta nämä lihakset ja niihin liittyvät hermot toimivat vähemmällä hapella, joka lisää lihasvoimaa ja kestävyyttä.
K-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka on tärkeä veren hyytymisen kannalta. K-vitamiini säätelee elimistössä sellaisten proteiinien muodostusta, jotka voivat sitoa kalsiumia.
Vitamiineja on saatavilla monivitamiinivalmisteina (multi-tabs, multi-vita) sekä yksittäisvitaaminivalmisteina (mini-sun, d-max, APTEEKKI-sarjan valmisteet).

Kivennäisaineet

Kivennäisaineet ovat ravinnosta saatavia alkuaineita, jotka ovat välttämättömiä elimistön normaalille toiminnalle. Ne jaotellaan kahteen ryhmään sen mukaan, kuinka suuria määriä elimistö niitä tarvitsee. Mikrokivennäisaineet eli hivenaineet ovat aineita, joiden päivittäistarve on pieni. Niitä ovat esimerkiksi kromi, mangaani, rauta ja seleeni. Makrokivennäisaineista puhutaan, kun kivennäisaineen päivittäistarve on yli 100 milligrammaa päivässä. Makrokivennäisaineisiin lukeutuvat muun muassa kalsium, magnesium, natrium ja kalium.

Lisäravinteet

Nykypäivänä ihmiset kiinnittävät yhä enemmän huomiota omaan terveyteensä. Koska työ saattaa usein olla kiireistä ja stressaavaa, ei aina ehdi syödä oikein. Lisäravinteet auttavat saamaan lisää energiaa ja ravintoa. Lisäravinteet eivät kuitenkaan korvaa normaalia ruokaa.
Lacto Seven Kids (1 × 20tabl)

Lasten oma maitohappobakteerivalmiste hyvänmakuisena purutablettina.

Katso tuotteen tiedot
6,12 €
Lacto Seven Kids (1 × 50tabl)

Lasten oma maitohappobakteerivalmiste hyvänmakuisena purutablettina.

Katso tuotteen tiedot
12,42 €
Lacto Seven (1 × 20tabl)

Seitsemän luonnollista maitohappobakteerikantaa samassa tabletissa.

Katso tuotteen tiedot
5,90 €
Lacto Seven (1 × 50tabl)

Seitsemän luonnollista maitohappobakteerikantaa samassa tabletissa.

Katso tuotteen tiedot
10,80 €
Lacto Seven (1 × 100tabl)

Seitsemän luonnollista maitohappobakteerikantaa samassa tabletissa.

Katso tuotteen tiedot
20,74 €
LACTO LADY TABL (1 × 30fol)

Karpalouutetta sisältävä maitohappobakteerivalmiste.

Katso tuotteen tiedot
9,18 €
Lacto Lady (1 × 60tabl)

Karpalouutetta sisältävä maitohappobakteerivalmiste.

Katso tuotteen tiedot
17,83 €
L-ArginE Multi tabl arginiinivalmiste (1 × 60kpl)

B6- ja B12-vitamiineja sekä magnesiumia ja argiinia sisältävä ravintolisävalmiste verenkiertoelimistön hyvinvoinnille.

Katso tuotteen tiedot
31,66 €
Kyolic Q10 (1 × 60tabl)

Kyolic Q10 on monipuolisesti sydämen hyvinvointia tukeva yhdistelmä standardoitua valkosipuliuutetta, Aged Garlic Extract™ (AGE), ja ubikinonia.

Katso tuotteen tiedot
40,72 €
Kyolic Original (1 × 25tabl)
Tarjous

Vahvat valkosipulitabletit tukemaan vireyttä, vastustuskykyä ja verisuonien hyvinvointia. Kyolic Original -tablettien patentoitu kylmäkypsytys tekee valkosipulista hajuttoman. Tehoaineena on S-allyylikysteiini (SAC) maailman ...

Katso tuotteen tiedot
9,26 €
7,41 €
Säästät 1,85 €
Kyolic Original (1 × 100tabl)
Tarjous

Vahvat valkosipulitabletit tukemaan vireyttä, vastustuskykyä ja verisuonien hyvinvointia. Kyolic Original -tablettien patentoitu kylmäkypsytys tekee valkosipulista hajuttoman. Tehoaineena on S-allyylikysteiini (SAC) maailman ...

Katso tuotteen tiedot
30,78 €
24,62 €
Säästät 6,16 €
Kyolic Neurologic (1 × 60tabl)

Kyolic Neurologic on muistia ja energisyyttä aktivoiva yhdistelmä standardoitua valkosipuliuutetta, Aged Garlic Extract™ (AGE) sekä hermostolle tärkeitä ravintoaineita ja vitamiineja.

Katso tuotteen tiedot
21,30 €
Kyolic Immune (1 × 60tabl)

Kyolic Immune on vastustuskykyä monipuolisesti tukeva yhdistelmä standardoitua valkosipuliuutetta, Aged Garlic Extract™ (AGE) sekä immuunipuolustukselle tärkeitä ravintoaineita ja vitamiineja.

Katso tuotteen tiedot
20,51 €
Kyolic DiaBalans kaps (1 × 60kpl)

Kyolic DiaBalans on jälkihajuton valkosipulikapseli.

Katso tuotteen tiedot
19,52 €
7,31 €
KarpaLact Strong KUURI (1 × 20kaps)

Kaksivaikutteinen karpalouutetta ja maitohappobakteereita sisältävä ravintolisä.

Katso tuotteen tiedot
9,28 €
KarpaLact Strong (1 × 60kaps)

Kaksivaikutteinen karpalouutetta ja maitohappobakteereita sisältävä ravintolisä.

Katso tuotteen tiedot
23,84 €
KarpaLact Strong (1 × 120kaps)

Kaksivaikutteinen karpalouutetta ja maitohappobakteereita sisältävä ravintolisä.

Katso tuotteen tiedot
44,00 €
9,45 €
Karnosiini 500mg kaps (1 × 60kpl)

Suotuisa vaikutus ihon hyvinvointiin. Vahvistaa lihaskestävyyttä ja nopeuttaa palautumista.

Katso tuotteen tiedot
35,15 €
KALIUMKLORID SANDOZ 750 mg (1 × 100kpl)

Kaliumklorid Sandoz sisältää kaliumia, joka on elimistön aineenvaihdunnassa välttämätön aine. Valmistetta käytetään veren kaliumniukkuuden (kaliumvajeen) hoitoon sekä ennaltaehkäisevästi nesteenpoistolääkkeiden käytön ...

Katso tuotteen tiedot
17,90 €
KALIUMKLORID SANDOZ 750 mg (1 × 250kpl)

Kaliumklorid Sandoz sisältää kaliumia, joka on elimistön aineenvaihdunnassa välttämätön aine. Valmistetta käytetään veren kaliumniukkuuden (kaliumvajeen) hoitoon sekä ennaltaehkäisevästi nesteenpoistolääkkeiden käytön ...

Katso tuotteen tiedot
35,92 €
KALIUMKLORID ORIFARM 750 mg (1 × 100kpl)

Kaliumklorid Orifarm sisältää kaliumia, joka on tärkeää lihasten ja hermojen toiminnalle sekä kehon happo-emäs-tasapainolle. Kaliumin puutosta voi esiintyä tietyissä sairauksissa ...

Katso tuotteen tiedot
18,90 €
KALIUMKLORID ORIFARM 750 mg (1 × 250kpl)

Kaliumklorid Orifarm sisältää kaliumia, joka on tärkeää lihasten ja hermojen toiminnalle sekä kehon happo-emäs-tasapainolle. Kaliumin puutosta voi esiintyä tietyissä sairauksissa ...

Katso tuotteen tiedot
34,90 €
KALEORID 1 g (1 × 200kpl)

Kaleorid sisältää kaliumia, joka on elimistölle tärkeä aine.

Katso tuotteen tiedot
39,78 €
KALEORID 1 g (1 × 200fol)

Kaleorid sisältää kaliumia, joka on elimistölle tärkeä aine. Kaliumpitoisuuden tulee olla tietyllä tasolla; sekä liian suuret että liian pienet määrät ...

Katso tuotteen tiedot
39,15 €
KALEORID 750 mg (1 × 100kpl)

Kaleorid sisältää kaliumia, joka on elimistölle tärkeä aine.

Katso tuotteen tiedot
19,14 €
KALEORID 750 mg (1 × 250kpl)

Kaleorid sisältää kaliumia, joka on elimistölle tärkeä aine.

Katso tuotteen tiedot
37,10 €
KALCIPOS-D MITE 500 mg/5 mikrog (1 × 60kpl)

Kalsiumin ja D-vitamiinin puutteen ehkäisy ja hoito. D-vitamiini- ja kalsiumlisänä muun lääkehoidon ohessa osteoporoosin hoidossa, kun potilaalla todennäköisesti on D-vitamiinin ...

Katso tuotteen tiedot
9,56 €
KALCIPOS-D MITE 500 mg/5 mikrog (1 × 120kpl)

16,96 €